maanantai 24. marraskuuta 2008

It's the best game you can name..

Tämän päiväiset harjoitukset rajoittuivat pohkeiden ja jalkapöytien alueelle. Kyseessä oli tietenkin wanha kunnon luisteluharjoitus. Paikkana oli Kupittaan uusi luistelurata, johonka iltamyöhään parkkeerasivat TS Elo sekä PF Hakala. Maisteri Hagsberg jäi Itäharjulle markiisi Mikosen kanssa harjoittamaan kurkkutekniikkaa viskin voimin. 

Luistelu tuotti lieviä vaikeuksia tylsien terien, väärän tuulensuunnan, isojen luistimien sekä nälän vuoksi. TS Elo joutuikin jättämään pari kierrosta väliin, mutta PF Hakala urheasti kiskoi menemään koko rahan (tapahtuma ilmainen) edestä. Paikalle osuneet vittumarkotkaan eivät haitanneet tuota paluuta meidän kaikkien lempiliikkumismuodon pariin. 

Samaan aikaan KO Ryökäs on nähty kaupan urheiluosastolla kenkätelineen edessä. Onko kyseessä siirtyminen juoksuradalle? Kaikkihan tietävät, että Jabin pohjelihas on revennyt, nilkka on poikki ja sääriluu on murtunut, mutta olisiko kyseessä viimeinen tsäänssi kokeilla rajoja asfaltilla? Pakkohan sen on jossain vaiheessa tapahduttava, Pamplonassa kuuleman mukaan joutuu juoksemaan!

WTF Lyytikästä kenelläkään ei ole tietoa. Mies on todennäköisesti kuollut menneen viikonlopun akatemiabileiden jäljiltä. Odotellaan vielä pari päivää, etsitään vasta sitten uusi karpaasi.

Luvattu montaasi kuvataan todennäköisesti lähiaikoina. Sää alkaa olemaan meille otollinen. Vielä kun saisi edellispäivän myrskyn takaisin, voisi poikia testata siellä missä avut tulee parhaiten esiin. 

Huomenna on legendan mukaan Parkilla "game of the century". Vasikkana kyseisestä tapahtumasta kertoi P. Toivonen. Kaikki kynnelle kykenevät paikalle. Nimmarit neljälle ensimmäiselle ilmaiseksi!

Olemme kuulleet sairaita huhuja koskien mielipidettämme kohutusta Toriparkista. Haluamme nyt tehdä asian kerralla selväksi. B.O.B. ei voi sietää iniseviä femmarivasuripiipertäjiä, jotka haluavat poistaa meiltä citymaasturit, bensan ja parkkipaikat. Viime perjantaina eräs jäsenemme myöhästyi TPS:n järjestämästä tiedotustilaisuudesta puuttuvan parkkipaikan vuoksi. Tässä on jo yksi syy liikaa olla järjestämästä lisää paikkoja meidän diesel-vetureillemme. Nyt kaikki kotikommarit siellä kuulolla; B.O.B. vastustaa monia asioita (tissit takaisin Turkuun!), mutta välillä se on vain vitullisen turhaa kun kyseessä on hyvä asia.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Raakaa peliä Turussa

Aikoja sitten uhkasimme ihmisiä iltastudioilla. Nyt on illan viettomme tullut jälleen siihen pisteeseen, että on aika puida kuluneen viikon kovimpia teesejä!

TurunVitunPalloSeura (lainattu herra S:n suusta) voitti tänään uhmaavasti 7-2 porilaiset laitostyöntekijät kotikentällään. Herra S., onko TVPS:stä mestariksi tänä vuonna?

- No näin ulkopuolisena voin sanoa, että TVPS ei todellakaan tule voittamaan mestaruutta tänä vuonna. 

Ohhoh, kylläpäs täällä on TVPS:n suuntaan aggressioita. Mistä tällainen johtuu herra Hidalgo?

- TVPS:n kannatusjoukko, Young Boys, osoitti tänään todella huonoa häviämishenkeä osoittamalla vihaansa Suomen mestareita kohtaan. Enkä puhu nyt Porin Ässistä.

Ettekö sitten vihanneet TVPS:n toimintaa ennen tämän päiväistä huonoa heittoa?

- Ei, rakastamme TPS:ää, mutta vihaamme TVPS:ää.

Mitäs mitäs.. Vähemmän sieniä pojanklopeille? Vanha herra Stephen Hawkingaan ei ottaisi tästä teoriasta selvää!

Tarvitsee mennä merta edemmäs kalaan, ja kysyä mielipidettä Itäharjun siltä toiselta silmälasimieheltä!

Jani Mesikämmen, kansan rakastama analyytikko, voiko T(V)PS voittaa vuonna 2008-2009 Suomen mestaruuden jääkiekossa?

- Ei.

JA TAKAISIN YLÄKERTAAN! 

Toinen kaikkien huulilla ollut kysymys kuuluu: ketä siirtyy FC Interiin Hooiveldin manttelinperijäksi?

Fat-Tony, kuka on uusi topparimme?

- Nyt on paha.. Keskustan hengetär.. Tämä pistää hiljaiseksi. Jos oli/on Jumala, mutta kaikkihan me odotamme Jermulta ehjää kautta? Tai toivoo.. Toisaalta, Kiiko on myös valmis! Pertot ottaa paikkansa kulmatilanteissa.

No tämäpä oli selventävä pointti FC Interin uudesta topparista.

Yllättävältä taholta kuuluu kuitenkin vastaus tähän visaiseen kysymykseen.

- Hollannista se tulee vitun dorkat, kuuluu seinistä!

Nimiä ei kuitenkaan saa paljastaa. Sen verran voidaan ilmeisesti sanoa, että ONPAS WILLEM PELANNUT HYVIN TÄLLÄ KAUDELLA! VINK VINK.

Nyt onkin allekirjoittaneen vuoro pelata NHL:ää. Saimme vieraan Suomen Malmöstä asti vieraan, Skoude-Jaakko! Hän on valmistautunut lisänöyryytyksiin.

Onnea Kuli, hyvä Suomi, hienoa T(V)PS, mahtavaa Röyksopp, loistavaa glögiä :)