Luistelu tuotti lieviä vaikeuksia tylsien terien, väärän tuulensuunnan, isojen luistimien sekä nälän vuoksi. TS Elo joutuikin jättämään pari kierrosta väliin, mutta PF Hakala urheasti kiskoi menemään koko rahan (tapahtuma ilmainen) edestä. Paikalle osuneet vittumarkotkaan eivät haitanneet tuota paluuta meidän kaikkien lempiliikkumismuodon pariin.
Samaan aikaan KO Ryökäs on nähty kaupan urheiluosastolla kenkätelineen edessä. Onko kyseessä siirtyminen juoksuradalle? Kaikkihan tietävät, että Jabin pohjelihas on revennyt, nilkka on poikki ja sääriluu on murtunut, mutta olisiko kyseessä viimeinen tsäänssi kokeilla rajoja asfaltilla? Pakkohan sen on jossain vaiheessa tapahduttava, Pamplonassa kuuleman mukaan joutuu juoksemaan!
WTF Lyytikästä kenelläkään ei ole tietoa. Mies on todennäköisesti kuollut menneen viikonlopun akatemiabileiden jäljiltä. Odotellaan vielä pari päivää, etsitään vasta sitten uusi karpaasi.
Luvattu montaasi kuvataan todennäköisesti lähiaikoina. Sää alkaa olemaan meille otollinen. Vielä kun saisi edellispäivän myrskyn takaisin, voisi poikia testata siellä missä avut tulee parhaiten esiin.
Huomenna on legendan mukaan Parkilla "game of the century". Vasikkana kyseisestä tapahtumasta kertoi P. Toivonen. Kaikki kynnelle kykenevät paikalle. Nimmarit neljälle ensimmäiselle ilmaiseksi!
Olemme kuulleet sairaita huhuja koskien mielipidettämme kohutusta Toriparkista. Haluamme nyt tehdä asian kerralla selväksi. B.O.B. ei voi sietää iniseviä femmarivasuripiipertäjiä, jotka haluavat poistaa meiltä citymaasturit, bensan ja parkkipaikat. Viime perjantaina eräs jäsenemme myöhästyi TPS:n järjestämästä tiedotustilaisuudesta puuttuvan parkkipaikan vuoksi. Tässä on jo yksi syy liikaa olla järjestämästä lisää paikkoja meidän diesel-vetureillemme. Nyt kaikki kotikommarit siellä kuulolla; B.O.B. vastustaa monia asioita (tissit takaisin Turkuun!), mutta välillä se on vain vitullisen turhaa kun kyseessä on hyvä asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti